Kunnes eräänä marraskuun päivänä tarkalleen 15.11.2001 kello neljän jälkeen kaikki romahti. Lastenklinikalta soitettiin, että esikoisen testitulokset ovat tulleet ja voitaisiinko pakata hänelle yölaukku ja tulla sinne. Silloin kaikki muuttui, tiesin heti, että tästä ei hyvää seuraa. Lastenklinikalla lääkäri kertoi, että esikoisella on leukemia.
Ei tästä sen enempää kuin, että rankasta neljän vuoden jaksosta selvittiin ja vanhin poika on nyt 20-vuotias :).
Oma perhe on ehdottamasti se kaikkein tärkein. Senhän tietää jokainen mutta tämä oli kyllä veret seisauttava muistutus siitä. Ei mene edelle työ tai maallinen mammona, ei. Onnellisuus lähtee perheestä ainakin mulla.
Opin olemaan kiitollinen pienistä asioista. Toisia en myöskään kahdehdi sillä eihän se ole multa pois, jos jollain on asiat paremmin kuin mulla.
Nuorin poika oli koulussa auttanut jonkun mummelin, jonka oli hankala liikkua, taksista ulos ja kantanut sen tavaroita luokkaan. Mummeli oli tosi kiitollinen. Rehtori tuli kiittämään nuorinta ja sille selvis, että se mummeli oli ollutkin joku opettaja. Kuopus oli tosi tosi onnellinen koko tapauksesta ja arvatkaapa oliko äiti... Kun muistaisi ne pienet ystävälliset teot toisia kohtaan. Niistä tulee itsekin onnelliseksi, kun huomaa kuinka onnellinen se toinen on :).
Sanoisin, että onnellisuuteen voi vaikuttaa omalla asenteella. Pitäisi osata suhtautua asioihin positiivisesti eikä valittaa pienistä. Vai mitä ootte mieltä?
Iloista perjantaita,
toivottelee Tiina
Ps. Nyt löydät Lazy Living In Asian myös Facebookista
Ihan hyviä ajatuksia, Tiina. Vaarikin tuli onnelliseksi tuosta, mitä Lassi oli tehnyt. :-)
ReplyDeleteThis comment has been removed by a blog administrator.
ReplyDelete