Mitä onnellisuus on?

Tein netissä onnellisuustestin ja olen überonnellinen, haha. En nyt tiedä, että überonnellinen mutta onnellinen kyllä. Oikeastaan aina mulla on ollut semmoinen lapsen usko, että olen syntynyt onnellisten tähtien alla.

Kunnes eräänä marraskuun päivänä tarkalleen 15.11.2001 kello neljän jälkeen kaikki romahti. Lastenklinikalta soitettiin, että esikoisen testitulokset ovat tulleet  ja voitaisiinko pakata hänelle yölaukku ja tulla sinne. Silloin kaikki muuttui, tiesin heti, että tästä ei hyvää seuraa. Lastenklinikalla lääkäri kertoi, että esikoisella on leukemia. 

Ei tästä sen enempää kuin, että rankasta neljän vuoden jaksosta selvittiin ja vanhin poika on nyt 20-vuotias :).

Tämä muutti ajatusmaailmaa. Tajusin konkreettisesti, että todellakin on asioita joihin et voi itse vaikuttaa. Lapsen usko katosi. Pahinta oli kuitenkin se, että mietit, että kunhan tästä selvitään niin kaikki on hyvin ja samalla ymmärrät, että eihän sulla ole mitään takuita elämästä. Vielä paljon pahempaahan voi olla tulossa.

Onneksi tämmöisten ajatusten kanssa oppii elämään eikä tulevaisuudesta kannata murehtia, koska siihen et kuitenkin pysty vaikuttamaan. Paras on elää hetkessä ja nauttia siitä. Ei kannata haikailla tulevaa vaan olla läsnä tässä ja nyt. Siitä se onnellisuus koostuu.

Oma perhe on ehdottamasti se kaikkein tärkein. Senhän tietää jokainen mutta tämä oli kyllä veret seisauttava muistutus siitä. Ei mene edelle työ tai maallinen mammona, ei. Onnellisuus lähtee perheestä ainakin mulla.

Opin olemaan kiitollinen pienistä asioista.  Toisia en myöskään kahdehdi sillä eihän se ole multa pois, jos jollain on asiat paremmin kuin mulla.

Kannattaa nauttia asioista, tehdä sellaisia juttuja mistä tykkää, tavata ystäviä ja harrastaa mieluimmin kuin hamstrata tavaraa, sillä ei tavara tee loppupeleissä onnelliseksi. Kun ihmiset ovat elämänsä loppusuoralla he katuvat asioita, joita ovat jätteneet tekemättä. Harvemmin kuulee, että joku harmittelee sitä, kun ei ostanut jotain tavaraa silloin.

Nuorin poika oli koulussa auttanut jonkun mummelin, jonka oli hankala liikkua, taksista ulos ja kantanut sen tavaroita luokkaan. Mummeli oli tosi kiitollinen. Rehtori tuli kiittämään nuorinta ja sille selvis, että se mummeli oli ollutkin joku opettaja. Kuopus oli tosi tosi onnellinen koko tapauksesta ja arvatkaapa oliko äiti... Kun muistaisi ne pienet ystävälliset teot toisia kohtaan. Niistä tulee itsekin onnelliseksi, kun huomaa kuinka onnellinen se toinen on :).

Sanoisin, että onnellisuuteen voi vaikuttaa omalla asenteella. Pitäisi osata suhtautua asioihin positiivisesti eikä valittaa pienistä. Vai mitä ootte mieltä? 

Iloista perjantaita,

toivottelee Tiina

Ps. Nyt löydät Lazy Living In Asian myös Facebookista